Yleinen

Yrittäjän ammattitutkinto vie yritystoimintasi uudelle tasolle

Yrittäjänä toimiminen ei ole ainoastaan substanssiosaamisen tuottamista asiakkaille. Yrittäjyyteen liittyy myös merkittävänä osa-alueena yritystoiminnan pyörittäminen ja kehittäminen. Erityisesti markkinointi- ja myyntitaitojen ylläpitäminen ja päivittäminen nopeasti muuttuvassa maailmassa ovat yrittäjälle elinehtoja. Erityisesti luovien alojen yrittäjille suunnatussa yrittäjän ammattitutkinnossa perehdytään yrityksen liiketoiminnan sekä yrittäjän omien myynti- ja markkinointitaitojen kehittämiseen. Miksi yrittäjän kannattaa panostaa oman osaamisen kehittämiseen, eikä…

Hautaustoimisto Vantaa: Apua tuhkauksen järjestämiseen

Vainajan tahto otetaan aina huomioon Hautaustoimistot Vantaalla ja muuallakin osaavat opastaa asiakkaitaan tuhkauksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden osalta. Tuhkaus ja vainajalle sopivan uurnan valinta ovat tärkeitä päätöksiä, joita läheisten tulee pohtia hautauksen yhteydessä. Tuhkaus on prosessi, jossa vainajan ruumis poltetaan, ja siitä syntyy tuhkaa. Tuhka voidaan joko sijoittaa uurnaan, tai ripotella esimerkiksi johonkin vainajalle merkitykselliseen…

Nuohous Helsinki: Harja on tärkeä väline nuohouksessa

Nuohousharjalla puhdistetaan savuhormeja ja piippuja Nuohouksia Helsingissä toteuttavat nuohoojat tietävät, että nuohousharjan käyttö on tärkeää tulisijan ja savuhormin asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi. Niiden avulla pystytään tekemään yksi nuohouksen olennaisimmista osista, eli lian poistaminen savuhormeista ja -piipuista. Jos pohdit uraa nuohoojana, tämä artikkeli voi olla hyödyksi, sillä olemme koonneet muutamia ohjeita nuohousharjan käyttöön. Nämä ohjeet saattavat tuntua…

Muuttopalvelu Tampere: Muuttoauto tehostaa muuttoasi

Muuttoauto valitaan tavaroidesi määrän mukaan Muuttopalvelut Tampereen muutoissa valitsevat sopivan kokoisen auton sen mukaan, miten paljon asiakkaalla on muutettavaa tavaraa ja huonekaluja. Muuttoauton voi vuokrata käyttöönsä myös itsenäisesti, mutta sen käyttäminen muutossa vaatii huolellista suunnittelua ja järjestelyä, jotta siirtyminen vanhasta kodista uuteen sujuu mahdollisimman tehokkaasti ja stressittömästi. Olemme koonneet tähän artikkeliin joitakin vinkkejä muuttoauton käyttämiseen…

Hierojan näyttötutkinto on väylä tärkeään ammattiin

Mikä on hierojan näyttötutkinto? Hierojan näyttötutkinnon suorittaminen on yksi tapa valmistua hierojaksi. Näyttötutkintoja järjestämässä ja valvomassa on tutkintotoimikuntia, jotka koostuvat opetushallituksen asettamista työnantajien, työntekijöiden, opettajien ja joskus myös itsenäisten ammatinharjoittajien edustajista. Nämä tutkintotoimikunnat myös antavat tutkintotodistukset valmistuville. Hieronnan näyttötutkinnossa henkilö pääsee todistamaan hierojan ammattitaitonsa käytännön tilanteissa. Itse näyttötutkintotilanne on suunniteltu niin, että kokelaan taitoja, tietoja…

Asunnon otsonointi

Asunnon otsonointi tapahtuu tehokkaasti ja nopeasti

Onko asunnossasi pinttynyttä hajua, joka ei lähde tuulettamalla tai siivoamalla? Asunnon otsonointi on tällöin paras vaihtoehto hajunpoistoon. Otsonointi on tehokas keino oikein käytettynä, mutta otsoni itsessään on ihmiselle myrkyllistä ja siksi sen käytössä tulee olla hyvin varovainen. Tässä artikkelissa kurkistamme asunnon otsonoinnin mielenkiintoiseen maailmaan. Vaikka nostimmekin heti alkuun otsonin myrkyllisyyden, on otsonointi käytännössä täysin turvallinen…

omakotitalon myynti

Omakotitalon myynti

Kun mietitään omakotitalon myyntiä, ei ole yksiselitteistä vastausta, milloin se kannattaisi myydä. Joskus omakotitalojen parasta myyntiaikaa ovat olleet kevät sekä kesä, ja ehkä tänäkin päivänä ovat. Tänä päivänä ei ole kuitenkaan niin suurta merkitystä, milloin talo myydään, sillä ostajia on tarjolla jatkuvasti. Varsinkin näillä ylikuumentuneilla markkinoilla talo kannattaa myydä silloin, kun se itselle parhaiten sopii….